Perjantaina 9.2 ollessani matkalla Joensuuhun seminaariin, päätin kuunnella radiouutiset. Sain yllätyksekseni kuulla, hallituksen ajaman perhevapaa-uudistuksen kaatuneen. Asia kirvoitti runsaasti keskustelua kautta sosiaalisen median.
Keskustelu ja siitä kumpuava huoli ovat aiheellisia, sillä Suomessa syntyvyys on laskenut kokoajan.
Viime syksynä julkaistun tutkimuksen mukaan yhä useammat siirtävät lapsien hankkimista ja ruuhkavuosia myöhemmäksi.
Tämä vaarantaa huoltosuhteen tulevaisuudessa. Samalla julkiset menot ovat kasvaneet.
Perhevapaauudistus olisi lisäksi tasoittanut työelämän kuilua, miesten ja naisten välillä.
Vuosien saatossa syntyvyydestä, lapsista ja lisistä on keskusteltu.
Syksyllä 2012 Kokoomusnuorten silloinen varapuheenjohtaja Saul Schubak kohahdutti mediassa varsin radikaaleilla ajatuksilla lapsilisistä.
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja ja entinen ministeri Antti Rinne puolestaan aiheutti kohua lausunnoillaan syntyvyyden lisäämisestä loppukesällä 2017.
Haluaisin kääntä keskustelun pohtimaan näiden kohautusten välistä rajamaastoa.
Voiko lapsien hankkiminen joissain tilanteissa mennä liian pitkälle ja sivuttaa kaiken muun?
Omana peruskouluaikana rinnakaisluokallani oli eräs tyttö, jonka äiti kulki toistuvasti lastenvaunujen kanssa. Tytöllä olirunsaasti sisaruksia, mutta isistä(?) ei ollut tietoa.
Peruskoulun päättyessä aloin ymmärtää mistä oli kysymys?
Tuntemani tyttö lähti tuolloin samalle tielle, kuin äitinsä
Hänen äitinsä ei koskaan käynyt töissä.
Hän yksinkertaisesti eli tulemalla aina raskaaksi.
Seuraavassa tytöltä kuulemani elämän filosofia, joka ilmeisesti on perua äidiltään:
Miksi muka pitäisi käydä töissä, kun yhteiskunta tarjoaa kaiken?
Sen kun otat baarista miehen (katsot ettei ole täysin vajokki), viet kotiin ja ummistat silmät. Mitä kukaan siitä kevyt kenkäisen naisen-mainnesta välittää? Lähiöbaarin tuotokset huuhtovat sellaiset pois kovalevyltä.
Hän elätti perhettään lukuisilla etuuksilla mitä sai Kelalta ja kaupungilta.
Kaupunki kustansi jopa jokaista lasta kohtaan omat lastenvaunut. Asiaan tuli rajoituksia vasta kun lahjoitusvaunuja alettiin kauppailla eräällä nettikirpputorilla.
Toki asiat ovat aikojen saatossa muuttuneet ja mutkistuneet. Tämän kaltainen eläminen ei nykyään ole kovin helppoa.
Useat sosiaalietuudet on siirretty kunnilta kelalle, joka yhdenmukaistaa hieman kohtelua maassamme.
Lastenvaunuja ei nykyään anneta, vaan ne täytyy hankkia koroteltulla sosiaalietuudella.
Nykyään yli 3-vuotiaasta ei saa hoitotukea, jos ei ole työtön työnhakija kaikkine aktiivisuus velvoitteineen. Tällöin lasten hankkiminen ja 3 ensimmäisen raskaan vuoden toistuminen tukien saamiseksi aiheuttavat stressiä ja lopulta yliväsymyksen ja loppuun palamisen.
On valitettavaa, että tapauksia on ajoittain maassamme. Yhä useammin tällaiset perheyhteisöt ovat myös sosiaalipalveluiden ja lastensuojelun asiakkaina.
Siinä on turhaa vedota mihinkään syntyvyyden lisäämiseen tai kroonisiin vaivoihin perustellakseen toimintaansa.
Tämän kaltaisen elämisen jatkuvuus osoittaa, että kotoa opittu arvomaailma siirtyy lapsille vanhemmilta. Eli jos äiti on töitä karttava kevytkenkäinen elämäntavaltaan sosiaalikerjäläinen, mikä estää etteivät lapsetkin alkaisi sellaisiksi?
Lapsilisät ja muut tuet on tarkoitettu tilapäiseen käyttöön ei elämäntavaksi. Tälläiset väärinkäytökset ovat pois tukia oikeasti tarvitsevilta.
Ennen kuin alamme puhua synnytystalkoista tms. olisi parempi miettiä laatua suhteessa määrään.
Keskustelu ja siitä kumpuava huoli ovat aiheellisia, sillä Suomessa syntyvyys on laskenut kokoajan.
Viime syksynä julkaistun tutkimuksen mukaan yhä useammat siirtävät lapsien hankkimista ja ruuhkavuosia myöhemmäksi.
Tämä vaarantaa huoltosuhteen tulevaisuudessa. Samalla julkiset menot ovat kasvaneet.
Perhevapaauudistus olisi lisäksi tasoittanut työelämän kuilua, miesten ja naisten välillä.
Vuosien saatossa syntyvyydestä, lapsista ja lisistä on keskusteltu.
Syksyllä 2012 Kokoomusnuorten silloinen varapuheenjohtaja Saul Schubak kohahdutti mediassa varsin radikaaleilla ajatuksilla lapsilisistä.
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja ja entinen ministeri Antti Rinne puolestaan aiheutti kohua lausunnoillaan syntyvyyden lisäämisestä loppukesällä 2017.
Haluaisin kääntä keskustelun pohtimaan näiden kohautusten välistä rajamaastoa.
Voiko lapsien hankkiminen joissain tilanteissa mennä liian pitkälle ja sivuttaa kaiken muun?
Omana peruskouluaikana rinnakaisluokallani oli eräs tyttö, jonka äiti kulki toistuvasti lastenvaunujen kanssa. Tytöllä olirunsaasti sisaruksia, mutta isistä(?) ei ollut tietoa.
Peruskoulun päättyessä aloin ymmärtää mistä oli kysymys?
Tuntemani tyttö lähti tuolloin samalle tielle, kuin äitinsä
Hänen äitinsä ei koskaan käynyt töissä.
Hän yksinkertaisesti eli tulemalla aina raskaaksi.
Seuraavassa tytöltä kuulemani elämän filosofia, joka ilmeisesti on perua äidiltään:
Miksi muka pitäisi käydä töissä, kun yhteiskunta tarjoaa kaiken?
Sen kun otat baarista miehen (katsot ettei ole täysin vajokki), viet kotiin ja ummistat silmät. Mitä kukaan siitä kevyt kenkäisen naisen-mainnesta välittää? Lähiöbaarin tuotokset huuhtovat sellaiset pois kovalevyltä.
Hän elätti perhettään lukuisilla etuuksilla mitä sai Kelalta ja kaupungilta.
Kaupunki kustansi jopa jokaista lasta kohtaan omat lastenvaunut. Asiaan tuli rajoituksia vasta kun lahjoitusvaunuja alettiin kauppailla eräällä nettikirpputorilla.
Toki asiat ovat aikojen saatossa muuttuneet ja mutkistuneet. Tämän kaltainen eläminen ei nykyään ole kovin helppoa.
Useat sosiaalietuudet on siirretty kunnilta kelalle, joka yhdenmukaistaa hieman kohtelua maassamme.
Lastenvaunuja ei nykyään anneta, vaan ne täytyy hankkia koroteltulla sosiaalietuudella.
Nykyään yli 3-vuotiaasta ei saa hoitotukea, jos ei ole työtön työnhakija kaikkine aktiivisuus velvoitteineen. Tällöin lasten hankkiminen ja 3 ensimmäisen raskaan vuoden toistuminen tukien saamiseksi aiheuttavat stressiä ja lopulta yliväsymyksen ja loppuun palamisen.
On valitettavaa, että tapauksia on ajoittain maassamme. Yhä useammin tällaiset perheyhteisöt ovat myös sosiaalipalveluiden ja lastensuojelun asiakkaina.
Siinä on turhaa vedota mihinkään syntyvyyden lisäämiseen tai kroonisiin vaivoihin perustellakseen toimintaansa.
Tämän kaltaisen elämisen jatkuvuus osoittaa, että kotoa opittu arvomaailma siirtyy lapsille vanhemmilta. Eli jos äiti on töitä karttava kevytkenkäinen elämäntavaltaan sosiaalikerjäläinen, mikä estää etteivät lapsetkin alkaisi sellaisiksi?
Lapsilisät ja muut tuet on tarkoitettu tilapäiseen käyttöön ei elämäntavaksi. Tälläiset väärinkäytökset ovat pois tukia oikeasti tarvitsevilta.
Ennen kuin alamme puhua synnytystalkoista tms. olisi parempi miettiä laatua suhteessa määrään.
Olisiko aika tarkastella tapauksia syvällisemmin ja panna piste asialle?
Kommentit
Lähetä kommentti